torstai 11. kesäkuuta 2015

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: "Hyvä itsetunto ei rakennu vain kehuista"

Pinterest


Lapsi tarvitsee vanhemman haltioituneita katseita, Jari Sinkkonen sanoo.
"Lapsen kehumiseen ei tarvita aina sanoja. Valtavan suuri merkitys on vanhemman katseilla, äänenpainoilla, ilmeillä ja kosketuksella. Ylistävillä lauseilla ei ole väliä, jos kehonkielesi kertoo muuta. Ristiriitaiset viestit ovat hämmentäviä ja lapselle haitallisia.
Jos aikuinen on aidosti vaikuttunut lapsen taidosta, lapsi kyllä näkee sen tämän silmien loisteesta ja hymystä. Sellaiset tilanteet aikuisen ja lapsen välillä ovat hienoja kohtaamisten hetkiä.
Kehu lasta silloin, kun tunnet, että hän on tehnyt jotain erityisen hyvin. Kehumista ei tarvitse taktikoida, mutta on tärkeätä antaa palautetta, jos lapsi on ponnistellut jonkin tavoitteen eteen. Yrittämisestä on syytä kiittää.
Lapsen itsetuntoa rakentaa se, että hän on edistynyt aikaisempiin suorituksiinsa verrattuna ja se huomataan. Katsopa, sait sen vaikean soittoläksyn sujumaan!
Ei ole pelkoa, että lapsi kokee olevansa hyväksytty vain suoritusten perusteella, jos hänellä on varmuus siitä, että häntä rakastetaan varauksetta. Hyvä itsetunto ei rakennu vain kehuista vaan on seuraus hellimisestä ja vanhempien haltioituneista katseista: olet niin rakas ja ihmeellinen.
Arvostetuksi tulemisen kokemus kasvaa siitä, että ollaan ja tehdään yhdessä. Voidellaan yhdessä voileivät ja katsotaan sylikkäin lempiohjelma televisiosta. Lasta ei voi koskaan paijata ja pitää lähellä liikaa.
Ennen ei lapsia kehuttu, sillä pelättiin, että kehut ylpistävät. Osa vanhemmista on mennyt nyt toiseen äärimmäisyyteen. Jos tenava piirtää paperille söherön tai soittaa Aaronin pianokoulusta pari pimpautusta, hänestä ollaan tekemässä ihmelasta. Se on väärin häntä kohtaan. Normaalista käytöksestä ei tarvitse tehdä numeroa.
Turha kehuminen voi – päinvastoin kuin on tarkoitus – vaurioittaa lapsen itsetuntoa. Vanhemmat eivät silloin kehu lapsen tekemistä vaan siitä luomaansa kuvaa. He sijoittavat lapseen odotuksiaan ja mielikuviaan, idealisoivat häntä ohi sen, mitä hän oikeasti on ja osaa.
Lapsi joutuu ansaan: kehut ovat ihania, mutta hän tietää, etteivät ne vastaa todellisuutta. Tällöin itse lapsi unohtuu helposti. Juuri silloin, kun hän tarvitsisi aikuista tuekseen.
Yltiöpositiivinen kehuminen voi olla este lapsen taitojen kehittymiselle. Kun vanhemmat ylistävät mitä vaan lapsen suoritusta, mukelo miettii että aha, olen niin hyvä, että mitäs tässä enää harjoittelemaan.
Tämä ei tarkoita sitä, ettei lapsen toimista pitäisi olla kiinnostunut. Piirustustaan esittelevälle voi sanoa, että mukavaa kun piirrät, ja tarjota lisää värikyniä.
Aitojen kehujen ohella lapsen itsetuntoon vaikuttaa vahvasti se, miten valmistat häntä sietämään epäonnistumisia. Kun pohjalla on varmuus siitä, että kelpaa omana itsenään, lapsi kestää omat mokansa paremmin. Niitä tulee väistämättä eteen jokaiselle.
Lapsen on voitava luottaa siihen, että vanhempien rakkaus ei riipu hänen teoistaan. Ja siihen, että vanhempi on vierellä ja lohduttaa.
Varsinkin silloin, kun ei ole syytä kehuihin."
Jari Sinkkonen on lastenpsykiatrian dosentti ja Pelastakaa Lapset ry:n ylilääkäri.
Lue lisää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti